Ihan alkuun sanon vain sen, että en ole kirjoittanut muutamaan päivään, koska ei ole ollut kunnollisia aiheita, niinkuin ei nytkään ole, mutta otsikosta näette kyllä että mitä yritän tässä kirjoituksessa selittää. ( Tää on muuten virallisesti 10. postaus tähän blogiin)
Nykyään maailma on todella epäreilu ja julma paikka elää. Samaan aikaa kun jotkut länsimaiset lapset pelaavat videopelejä päivät pitkät kotonaan sohvalla istuen, niin esimerkiksi Aasiassa jotkut lapset joutuvat olemaan nuorina riisipelloilla yms. työskentelemässä saadakseen perheelleensä päivän aterian. Tuo esimerkki havainnollistaa hyvin, että kuinka kaksijakoinen maailma on nykyään. Tosin onhan olot alkaneet parantua joissain maailman kolkissa, mutta ei kaikissa. Yksi syy on se, että joissain paikoissa ihmisiä on niin paljon, että yrityksillä ei ole varaa palkata kaikkia, vaan ihmiset joutuvat esimerkiksi myymään kasvattamiaan kasveja toreilla ja kadunvarsilla. Tuohon ongelmaan on kuitenkin onneksi puututtu ja tuloksena on Fair Trade- tuotteet. Sen avulla Fair Trade, eli reilun kaupan ohjelmassa mukana olevat maanviljelijät saavat enemmän rahaa ja korvausta kasavattamistaan tuotteista.
Lähi- idässä asuminen ja eläminen saattaa olla nykyään paikoittain tukalaa (en tarkoita sitä kuumuutta siellä). Nyt kun Syyriassa on ollut sisällissota jo kaksi vuotta, niin ihmiset ovat joutuneet pakenenmaan huonoissa oloissa ja ne eivät ole välttämättä päässeet yhtään parempiin oloihin, koska pakolaislerit ovat ihan täynnä ja jos onnistuu välttämään ne, niin rahaa ei välttämättä ole paljoakaan. Kaksi vuotta sotaa on mielestäni nykymaailmassa aika pitkä aika sotia, vaikka 2000- luvun alussa USA aloitti sodan lähi- idän terroristeja vastaan ja se kesti aika kauan enne kuin jenkit vetäytyivät kokonaan. Aivan lähellä Syyriaa on kuitenkin eräs paikka jossa menee erityisen hyvin. Se on öljyn avulla paljon rikastunut Saudi- Arabia. Vaikka ei sielläkään varmaan ole kaikilla niin hyvä olla, niin siellä on sentään rauha ja korkea elintaso (ei välttämättä "maaseudun" eli aavikon asukkailla mutta silti).
Vaikka uutiset ja kuvat maailman heikoimmilta alueilta voivat järkyttää joitakin, niin pitää muistaa, että se on joillekin arkipäivää ja että he voivat elää koko ajan elämän ja kuoleman rajalla. Vaikka hyväntekeväisyyttä harjoitetaan paljon, niin ruoka- avustukset sun muut eivät välttämättä pääse maailman kriisipesäkkeisiin. Vaikka maailmassa on monia rikkaita kaupunkeja, niin niistäkin löytyy aina vähäosaisempaa porukkaa. Esimerkkinä Rio De Janeiron laidalla sijaitseva Favela. Vaikka itse Rio De Janeiro on suhteellisen rikas ja hyvinvoiva, niin sen laidalla on kuitenkin suuri slummi, jossa köyhyys ja rikollisuus rehoittavat.
Kuva sisällissodan tuhoamasta Damaskoksesta. (En pistänyt sisällissodasta mitään "raakaa" kuvaa, ettei kukaan järkyty ja saa traumoja)
-Johannes
tiistai 27. elokuuta 2013
torstai 22. elokuuta 2013
Asumista veden päällä?
Ihan aluksi on pakko todeta, ettei päivittäisistä postauksista tule mitään, joten ainakin pari kertaa viikossa tulee sitten uusi blogi, koska aihelähteitä on kuitenkin todella paljon. Nyt kuitenkin siihen asiaan eli ihmisen uusiin tapoihin hyödyntää ja käyttää maailman meriä ja vesistöjä. Otan nyt esimerkiksi Ruotsissa sijaitsevan Utter Innin, joka on vuonna 2000 avattu puoliksi veden alla oleva kompakti kahden hengen hotellihuone. Se koostuu periaatteessa kahdesta osasta: semmoisesta kopista joka on pinnalla ja veden alla olevasta kopista. Olisi varmaan hienoa päästä ihan Suomessa sellaiseen, koska se ei ole varmaankaan kovin kallis rakentaa sen pienuuden ansiosta. Alhaalla olevasta kuvasta näkyy hyvin tuo pieni ja mukava mökki:
Greenstar: http://www.dutchdocklands.com/Development/Greenstar
Lilypad: http://inhabitat.com/lilypad-floating-cities-in-the-age-of-global-warming/
KAIKKI SIVUT OVAT VIRALLISIA PAITSI TUO LILYPAD
Toivottavsti tämä nyt valaisi teitä ainakin jonkun verran. Ja blogin pohjana toimi Tieteen Kuvalehden numeron 3/2013 juttu nimeltä "Väljemmille vesille"
Tuo on kuitenkin vasta alkua, sillä tulevaisuudessa on tulossa esimerkiksi merissä kulkevia tutkimustorneja, joissa on noin puolet pinnan alla. Itse ainakin uskon vahvasti, että niillä pystytään saamaan uusia ja tärkeitä tietoja tieteelle. Uuden teknologian ansiosta semmoinen 58 metriä korkea tutkimusasema ei ole edes kovin saastuttavakaan. Se esimerkiksi tuottaa kaiken tarvitsemansa energian aurinko-,tuuli- ja vesi/ aaltovoimalla. Aluksia ollaan nyt kuitenkin tekemässä vain yksi ja se on määrä laskea vesille 2014 Monacossa, tuossa ihanassa rahan pyörittämässä minivaltiossa. Alukseen mahtuu 18 hengen miehistö, joista osa on tutkijoita. Se on suunniteltu siten, että se voi olla merillä useita vuosia putkeen. Saattaisi olla ainakin minulle aika tylsää jos joutuu olla niin kauan semmoisella aluksella, vaikka siinä on monia huoneita ja niin pois päin.
Mutta nyt taas nykypäivään. Kaikkihan me tiedetään, että lentokoneiden pitäisi lentää ilmassa. Ei enään, koska on otettu käyttöön sukellusvene, joka perustuu lentokoneen liikkumistapaan. Siinä on esimerkiksi siivet, joiden siipiväli on 4 metriä. Sillä ei ole kuienkaan halpaa käydä tutkimassa esim. hylkyä 300 metrin syvyydessä, sillä puolen päivän ajelut maksavat n. 40 000 euroa. Rikkaiden miesten hupia siis sekin. Kevyt, lähes kokonaan hiilikuidusta tehty kahden matkustajan sukellusvene tunnetaan nimellä Deep Flight Super Falcon.
Ihmiskunta on siis tähän mennessä tehnyt tai suunnitellut kolme uniikkia vedessä olevaa tai kulkevaa asiaa. Massiivisimmat rakennelmat ovat vasta pelkkiä visioita paperilla, mutta jonakin päivänä ihmiset pääsevät asumaan kelluvalle ja merellä ajelehtivalle saarelle/ kaupungille. Tekosaarella ja kelluvalla kaupungilla on samat syyt taustalla. Jos vedenpinta nousee samaa tahtia, mitä on ennustettu, niin joitakin saarivaltioita/ asutettuja saaria jää veden alle. Kelluvien tekosaarten tarkoituksena olisi antaa uusi koti ilmastopakolaisille, joiden omat kodit ovat mahdollisesti kohta veden alla. Kelluvalla kaupungilla on sama idea, mutta sinne mahtuisi enemmän ihmisiä asumaan, eli noin 50 000, joka on noin kymmenes Helsingin asukkaista. Kaupunki olisi omavarainen veden, ruoan ja energian suhteen. Molemmat ratkaisut olisvat ympäristöystävällisiä ja ne otettaisiin käyttöön 2015- 2050. Tuo aikaisempi vuosi tarkoittaa yhden "testisaaren" käyttöönottoa ja 2050 tekokaupunkien käyttöönottoa. Ai niin, tekosaaren nimi on Green Star ja kaupungin nimi on Lilypad, joka juontuu Amazonaksen jättimäisistä lumpeista, joiden läpimitta voi olla 2,5 metriä.
Tähän loppuun mietin vain että aika siistejä juttuja on tehty ja tullaan tekemään. Tiede ja tekniikka ovat kehittyneet niin valtavasti, että kaikki tuo on mahdollista. Eikun vaan kohti vihreämpää maailmaa :3.
LINKKEJÄ TARKEMPIIN TIETOIHIN JA KUVIIN:
SeaOrbiter (se tutkimusasema):http://seaorbiter.com/en
Deep Flight Super Falcon: http://www.deepflight.com/
Greenstar: http://www.dutchdocklands.com/Development/Greenstar
Lilypad: http://inhabitat.com/lilypad-floating-cities-in-the-age-of-global-warming/
KAIKKI SIVUT OVAT VIRALLISIA PAITSI TUO LILYPAD
Toivottavsti tämä nyt valaisi teitä ainakin jonkun verran. Ja blogin pohjana toimi Tieteen Kuvalehden numeron 3/2013 juttu nimeltä "Väljemmille vesille"
tiistai 20. elokuuta 2013
Tiistain fiilikset (Aika paljon sosiaaliseta mediasta)
No niin. Nyt poikkean taas aivan täysin aiheesta, mutta koska koitan pitää siitä linjasta kiinni, että tekisin päivittäin ainakin lyhyen blogin, niin tässäpä semmoinen nyt olisi. Huomasin tuossa iltapäivällä, että on aika lämmintä vielä, vaikka kesä loppuukin kohta. Aina jaksaa sää yllättää ja sitä rataa. No koska oli lämmin ja poljin niin nopeasti kotiin kuin vain pystyin jotta olisi enemmän aikaa olla ennen treenejä, niin eiköhän sitä hikeäkin sitten tullut naamalle vähän. Kun pääsin kotiin ja katsoin peiliin, niin naamani oli niin törkyisen näköinen kuin vain olla ja voi. Ratkaisin asian kylmällä naamapesulla.
Aikaisemmin näin vähän vanhemman miehen ajamassa Jopolla. Katsoin siinä vaan että kuka vanha noillakin muka ajaa? Jopothan ovat mielestäni aika vahvasti sidoksissa siihen nuorempaan sukupolveen, joka on vielä reilusti alle kolmikymppinen. Sitten kun pääsin kotiin, niin aloin miettiä että millaisia aikuisia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa liikkuu. Siis monethan niistä toimii ihan siedettävästi ja hyväksyttävästi internetissä.
Sitten mahtuu mukaan ensimmäiseksi kukkahattutädit, jotka menevät joka paikkaan tunkemaan omaa moraaliaan ja tuntevat näin ollen itsensä suuriksikin sankareiksi. Ne voivat hyvinkin ylireagoida joihinkin tapauksiin aivan liian paljon vain sen takia, että eivät osaa tajuta nuorison internetkulttuuria tai huumoria. Hyvänä esimerkkinä toimii tapaus, jossa ilmeisessi LoL:issa (League of Legends- peli) suuttunut poika meni purkamaan raivoaan Facebookkiin. Hän kirjoitti, että menee johonkin kouluun ja tappaa ja syö kaikki sieltä. Poika tosin kirjoitti pian perään "lol jk". Sitähän ei joku onneton kukkahattutäti ei ollut osannut kääntää normaalille kielelle (tuo muuten on ihan suomeksi että "Hahah kunhan vitsailin") ja mennyt ilmoittamaan poliisille. Poikaa uhkasi elinkautinen tuomio tuollaisen uhkan luomisesta. Joten pliis kukkahattutädit pois internetistä (älkää loukkaantuko jos samaistuitte kukkahattutätiin") Ai niin. Jos ne näkevät jotain hyvin epäoikeudenmukaista ulkona, niin heti pitää mennä avautumaan Suomi24:n foorumeille ja pelastaa maailma.
Muuten ainakin Suomen SoMe- kulttuuri on kasvanut huimasti. Esimerkiksi Youtubeen on alkanut tulla todella paljon mahtavia suomalaisia vlogaajia eli video blogaajia. Olen alkanut itse seuraamaan muutamia aika tiiviisti, kuten "Eeddspeaksia" ja "Tumea" ja monia muita. Youtubehan teki tuossa keväällä Youtube Suomi- lanseerauksen, joka mahdollistaa suomalaisia videoiden tekijöitä saamaan enemmän näkyvyyttä omassa kotimaassaan. Vlogaajien ansiosta on myös helppo pysyä mukana ajankohtaisissa aiheissa. Vlogaajien myötä tutustuin myös aivan mahtaviin ja ihaniin Poppamies- chilituotteisiin ja tulisuuden sietokyky on noussut huimasti kun olen niitä silloin tällöin napsinut suuhuni.
Semmoiset tiistain ajatukset. Älkää ottako kaikkea liian vakavasti :)

maanantai 19. elokuuta 2013
Länsimaisen elämäntavan leviäminen ja sen seuraukset
Oli pakko pitää yksi blogiton päivä, sillä aiheita ei oikein ollut ja ei ole järkeä lähteä kirjoittamaan täysin hetken mielijohteesta. Kuitenkin nyt päivän aiheeseen eli länsimaisen elämäntavan leviäminen mm. Aasiaan. Helsingin sanomissa oli tänään (19.8.2013) semmoinen juttu, että Kiinassa ylipainoisuus ja elintapasairaudet ovat lisääntyneet huimasti ihmisten muuttaessa kaupunkeihin ja niiden alkaessa saada parempaa palkkaa, joka mahdollistaa ylellisemmän elämän kun maaseudulla. Huonojen tapojen, kuten tupakoinnin, liian syömisen ja ryyppäämisen seurauksena Kiinassa on nyt semmoinen tilanne, että n.80% kuolemista johtuu elintapasairauksista, kuten sydän- ja verisuonitaudeista, syövästä ja diabeteksesta. Kiinan hallitus on päättänyt tarttua ongelmaan käsiksi. Se pyrkii nyt parantamaan terveydenhuoltoa ja yrittää laajentamaan terveysvalistusta, joka ei niin hyvin koko kansaan uppoa.
Siinä oli siis päivän ulkomaan uutinen pähkinänkuoressa. Itse en voi sanoa, että Suomessa menisi paremmin (vaikka saattaa hiukan paremmin mennäkin). Suomessa yli puolet aikuisista on ylipainoisia, mitä en itse kyllä uskoisi, mutta ilmeisesti asia on näin. Palaan nyt kuitenkin vielä nopeasti Kiinaan. Siellä on semmoisia laihdutus- sairaaloita, joissa on omat kunto- ohjaajat sekä jokaiselle potilaalle yksilöllisesti laaditut kunto- ohjelmat. Idea on varmaankin hyvä, koska ne jotka haluavat parantaa oikeasti elämäänsä, niin voivat mennä sinne kuurille maksua vastaan. Pitää kuitenkin olla hyvin motivoituneut siihen, koska maksu on n. 1000 euroa kuukaudelta.
Suomessa oli samankaltainen ongelma 70- luvulla ja sitä aikaisemmin, kun mitä Kiinassa on nyt. Vuonna 1972 käynnisttettiin Pohjois- Karjala- projekti, jolla valistettiin terveysasioita suomalaisille. Projekti tuotti tulosta ja työikäisten kuolleisuus elintapatautejen takia on laskenut 80%. Erittäin hyvää työtä Suomessa tehtiin silloin. Ihmisten terveys on noussut huomattavasti, mutta ylipainoisuus on lähtenyt ikävästi leviämään.
Kenen syytä tämä sitten on? Minä en ainakaan lähde syyttämään mitään maata, kuten Yhdysvaltoja (josta tosin on lähes kaikki pikaruokaketjut lähteneet leviämään). Sehän on kuitenkin ihmisten omasta toiminnasta kiinni, että lihoavatko he tai asettavatko he itsensä riskiin sairastua. Tämän blogin keskeisimmäksi asiaksi nostaisin varmaankin sen, että jokaisen pitäisi miettiä omia elintapojaan. Pitää syödä, mutta ei liikaa, liikkuminen on hyväksi tiettyyn rajaan asti, sekä alkoholin ja muiden nautittavien "huumaavien" tuotteiden käyttöä liioissa määrissä olisi hyvä välttää tai olla ihan vaan absolutisti.

Tämäkin blogi kirjoitettiin tässä datanurkkauksessa
PS. Blogin pohjana on käytetty Helsingin sanomissa (19.8.2013) julkaistua juttua, jonka otsikko on
KIINA LIHOO JA SAIRASTUU
lauantai 17. elokuuta 2013
Hyvätekeväisyyttä ja vettä
Päivän aiheena on se, että jokainen voi olla hyväntekijä, vaikka ei kuuluisikaan hyväntekeväisyysjärjestöön. Hyvän esimerkkinä toimikoon vaikka ruotsalainen herrasmies nimeltään Felix Kjellberg, joka varmastikin tunnetaan paremmin nimellä PewDiePie. Hän omistaa tällä hetkellä yhden Youtuben tilatuimmista kanavista. 10 000 000:n tilaajan kunniaksi hän pisti pystyyn hyväntekeväisyyskampanjan, jolla kerätää rahaa puhtaaseen juomaveteen kaikille sitä tarvitseville. Ystämme Felix onkin saanut kerättyä yli 205 000 dollaria pelkkään hyväntekeväisyyteen. Lisäksi hän kerää rahaa hyväntekeväisyyteen sellaiselta sivulta, jolta jokainen voi ostaa hänen valikoimia pelejä halvalla. Sieltä osa rahoista menee puhtaaseen juomaveteen. Pelisivu löytyy täältä jos jotakuta kiinnostaa: https://www.humblebundle.com/weekly . Ainakin omasta mielestäni on varsin nerokasta on ostaa pelejä tietäen että osa rahoista menee hyvään käyttöön.
Maailmassa on miljoonia, jotka eivät saa puhdasta vettä. Siksi olisikin suotavaa, että me rikkaat raottaisimme lompakoitamme ja antaisimme hieman rahaa veteen niille jotka sitä kipeästi tarvitsevat ja jotta kaikilla olisi hyvä olla. Vuosittain monia ihmisiä sairastuu vakavasti huonon veden takia. Maailmassa on vesi muutenkin hupenemassa. Esimerkisi Afrikassa Tsadjärvi on kuivunut todella pajon. Kun se ennen oli 25 000:n neliömetrin kokoinen, niin nyt se on vain 1 500:n neliömetrin kokoinen. Syynä kuivumiseen on kosteikkojen kuivattaminen.
Las Vegasissa vettä on alettu säästämään oikein kunnolla. Kaupungin lähellä oleva golfklubi Black Mountain on esimerkisi poistanut nurmiikoa väylien ulkopuolelta ja korvannut sitä kivi- ja kaktusmaisemalla. Samalla säästettiin 55 000 dollarin kastelukulut. Lisäksi kaupunki maksoi jokaisesta poistetusta neliömetristä nurmikkoa.
Myös pienempien vuoristojäätikköjen hupeneminen on vakavaa, koska niihin varatoituu todella paljon makeaa vettä. Kuumalla ja kuivalla kaudella jäätiköt sulavat jiemän ja vapauttavat jokiin vettä jotka muuten kuivusivat. Tämän takia vuoristoseudun asukkaat ja muut ihmiset selviävät kuivasta kaudesta veden kanssa. On siis tärkeää, että vettä ei tuhlata turhaan.

perjantai 16. elokuuta 2013
Kesän viimeisiä hetkiä viedään (+ musiikista ja kaikesta mitä päähän sattuu tulemaan)
Nyt olisi ihan rauhallinen postaus liittymättä paljoakaan mihihinkään. Eli kuten otsikkokin kertoo, niin kesä on jo lähes lopuillaan ja oikeastaan syksyn tulo ei harmita niin paljon. Toivottavasti kyseinen talven ja kesän olotila osaisi olla mahdollisimman kuiva ja lämpötilat eivät kauhean nopeasti laskisi. Juuri tällä hetkellä katselen välillä ikkunasta ulos ja näen ihmisiä menossa viettämään perjantai- iltaa rannalle. Sattumalta kuuntelen samalla kappaletta Friday Night Gurus, joka sopii hyvin tähän aikaan.
Tämä postaus on vain tälläinen välissä oleva juttu kun nyt ei ole pääaiheeseen, eli ympäristökurssiin liittyvää kirjoitettavaa. Mutta mitäs muutakaan voin tehdä näin illalla kuin vain olla joutilaana ja vaikka kirjoitella ja kuunnella musiikkia. Mä kuuntelen muuten aina musaa kun kirjoitan blogia, koska se auttaa rentoutumaan hyvin. Tällä hetkellä Studio Killersin biisit ovat olleet kovassa käytössä. Kaikki muukin joko rento, melodinen tai rauhallinen musiikki kuulostaa tosi hyvältä tällä hetkellä.
Toivottavasti tämä blogi saa kaipaamaansa järkevämpää sisältöä kohta. En edes tiedä, että kuinka kauan blogia piti pitää, mutta tällä tahdilla postauksia tulee joka päivä tai joka toinen päivä. Eli täällä on periaatteessa aina jotain uutta (ei aina) jos joku jaksaa tätä päivittäin lukea. Kuintenkin pyrin julkaisemaan mahdollisimman selkeää ja mukavaa tekstiä, vaikka osaisin tehdä paremmin blogia / vlogia (videoblogia, jota en tähän juttuun tee) arkisista aiheista ja mielipiteistä mm. yhteiskunnasta tai muutenvaan omasta elämästäni. Tämä postaus alkaa jo mennä tosi paljon pois alkuperäisestä aiheesta, mutta ei se mitään. Taidan vielä pistää tohon alas videon yhdestä hyvästä biisistä mitä oon kuunnellut tosi paljon ja sitten vielä pistän yhden itseottaman kuvan, joka on mielestäni varsin hyvin onnitunut ja niin pois päin.
^^^tossa tuo biisi. Kannattaa kuunnella loppuun. Biisi on The Crash- Simple Things
Ja sitten vielä tuo kuva tohon alas:

Kuva on itseasiassa otettu pilvisellä säällä, joten pientä kikkailua tarvitsi tähän lopputulokseen :)
-Johannes
torstai 15. elokuuta 2013
Sään manipulointia ( Pääosassa: Kiina )
Miettikää, että teillä olisi kaikki valta päättää, että millainen sää minäkin päivänä olisi. Nythän se on jo mahdollista ja sitä on tehty pitkään. Esimerkiksi Kiinassa Pekingin olympialaisten avauspäivänä taivas pidettiin puhtaana erilaisten kemikaalien avulla, jotta ne ilotulitukset olisivat olleet parhaimmillaan.
Kuitenkin keinot joilla ne jotkut Kiinan säämiehet saivat tämänkin aikaan, ovat hieman arveluttavia. En ainakaan itse usko että ilman puhtaudesta paljoakaan välitettiin kun sateenestokemikaalit sinne kylvettiin. Tai no onhan Kiina muutenkin aika saastunut niin mikäs siinä kunhan ne saateet pysyvät sen rajojen sisällä. Nämä Kiinan mahtavat säänhallitsijat ovat kuitenkin spedeilleet aika pahastikin mm. aiheuttamalla myrskyjä Pekingiin ja muualle Kiinaan ilman varoituksia. Lentoliikenne meni tuolloin sekaisin ja jotkut lapsiparat eivät päässeet kouluun jota varmasti olisivat tarvinneet. Ai niin Pekingiin myös "tilattiin" kaksi lumisadetta ( Kuka haluaa oikeasti omaan kaupunkiinsa lunta vaikka keskellä kesää tai jotain sellaista ). Viranomaiset ovat kuitenkin kiistäneet myrskyjä tai perustelleet niiden tarvetta kuivuudella.
Nyt Norjaan on suunnitteilla laboratorio missä voi tutkia säätä sekä sen ominaisuuksia. On varmaan siistiä päästä tekemään ukkosmyrsky ja polttaa sillä pienoismetsä. Kuitenkin todellisuudessa sieltä tullaan saamaan tärkeää säähän liittyvää tietoa, joka voi auttaa esimerkiksi uusien rakennuksien suunnittelussa. Kunhan ei Suomeen aleta tekemään hulluja lumimyrskyjä keskellä heinäkuuta.
Kaikille tiedoksi: Kuva on manipuloitu eikä se ole aito.

keskiviikko 14. elokuuta 2013
Suomen syksy: kylmä, lyhyt ja harmaa ( AKA Syksyrage )
Kuten otsikkokin kertoo, niin Suomen syksyssä ei ole paljoakaan hurrattavaa. Lämpötila laskee dramaattisesti alle viiteentoista asteeseen ja vettä tulee niin paljon että sillä juotettaisiin kaikki Afrikan köyhät. Toki ymmärrän, että me olemme vain niin pohjoisessa, ettei paljon aurinko paista elokuun alun jälkeen, vaikka sehän on periaatteessa vielä kesää. Tänä vuonna voikin talvi tulla näillä näkymin nopeammin kuin koskaan. Syy saattaa löytyä ilmastonmuutoksesta tai sitten on vain niin huonoa tuuria että lumet ovat maassa syksyn puolessa välissä.
Koko kirjoitus on sitten vain ihan omasta päästä ja mielestä tempaistu mielipide tulevaan kylmään ja sateiseen syksyyn. Älkää pahoittako tästä mieltä jos fanitatte syksyä, koska minulle se on vain kylmä, märkä ja kurainen kausi kesän ja talven välillä. Huomenna kuitenkin postaan heti aamulla hieman erilaisen postauksen ja ihan lähiympärisrtöön liittyvästä aiheesta

tiistai 13. elokuuta 2013
Valtavat roskakasat
Olin vuosi tai pari vuotta sitten Kreikassa kesällä. Loma oli ihan mukava enkä ajatellut näkemääni paljoakaan ympäristön kannalta. Ai miksikö sanon näin? No siksi että kun kävelimme siellä kaduilla, niin roskiksien viereen oli alkanut kasaantua pieniä kaatopaikkoja. Roskalaatikoiden kyljissä makasi kymmenittäin erilaisia muovipusseja täynnä roskaa ja niiden lisäksi oli havaittavissa mm. sohvia ja muita huonekaluja.
En tosiaankaan silloin paljon miettinyt muuta kun kiertääköhän roska- auto kerran vuodessa jos sitäkään siellä. Jonkinlainen jätteidenkäsittely sielläkin nyt pitää olla. Vai onkohan? No kyllä siellä varmaan nyt on. En ole nähnyt oikeastaan muualla yhtä suuria jäteläjiä roskiksien vieressä vaikka olen matkustanut monissa suurkaupungeissa, kuten New Yorkissa. Vaikka NYC: issäkin oli paljon roskaa joka puolella, niin siellä sitä sentään kerätään pois eikä jätetä lemuamaan katujen varsille.
Periaatteessahan nuo kreikkalaiset eivät olleet toimineet väärin, sillä joka kerta jäteläjän keskellä oli yksi aivan täynnä oleva roskapönttö. Eli onhan se täysin loogista jättää ne roskat ( ja huonekalut ) siihen roskiksen viereen ja olettaa, että joku ne siitä ottaisi sitten pois.
Tosin tämä ei ole vai ympäristöongelma Kreikassa, vaan myös vaikka Suomessa. Täälläkin jätetää jätteitä ja huonekaluja lojumaan ihan outoihin paikkoihin ja vähemmän outoihin paikkoihin. Esimerkiksi metsät ovat joskus olleet tässä käytössä ja sehän ei tietenkään tee luonnolle kovin hyvää, että porukat tulee heittämään vaikka pussillisen mikropizzojen kuoria ja pahveja sinne metsään. Tai no kyllähän tietynlainen pahvi maatuukin nopeasti, mutta ne muovit eivät sitten niin vain häviäkkään.
Suosittelen näin ympäristöblogissa sitä, että kaikki miettivät kunnolla, että mihin ne käytetyt sohvat ja roskat oikein lentää. Miettikää vaikka jos teidän pihan ohi menee iso musta pakettiauto, josta heitetään pihalle kymmeniä roskapuusseja ja romuttunutta nojatuolia kaupan päälle. Ei varmaankaan kovin mukavaa, vaikka voihan ne tuolit kunnostaa jos vain jaksaa ja on varaa ostaa nahkaa ja pehmusteita ja mitä ikinä tarvitaankaan nojatuolin entisöimiseen.

Mm. tälläistä kamaa on joskus aika ketuttavaa löytää randomeista paikoista (Vaikka pummeillehan tämä olisi onnen täyttymys)
Kuva: YLE
Aloitus tälle ihme jutulle.
Moi.
Tätä tuskin tulee kovinkaan moni lukemaan, koska tämä on vain kouluprojekti. Ajattelin kuitenkin kirjoitella tänne kaikkea ympäristökursiin liittyvää mahdollisimman rennosti. Aiheita ei kuitenkaan vielä oikein ole, joten teen vain tälläisen aloitusblogin joka yrittää vain selventää blogini sisältöä. En edes tiedä, että kuinka kauan tätä pitää tehdä, mutta hyvä että edes aloitin. Se ois nyt moro.
PS. Studio Killersin biisi Jenny on just jees.
PS. Studio Killersin biisi Jenny on just jees.
-Johannes
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)